.

.

torstai 12. marraskuuta 2015

Mökötuvan E-pentue s. 31.3.2003

Silloin oli semmoinen keväisen kirkkaan harmaa päivä. Kummityttö oli ihan vauva ja ensimmäistä kertaa kylässä, kun minulle tuli outo tunne. Passitin mieheni viemään kummitytön perheineen siltä istumalta juuri avattuun Maretariumiin ja he tottelivat, vaikka siitä selvästi heille tuli outo tunne. ;)

Kolmen tunnin päästä he palasivat ja noina kolmena tuntina Mökötupaan olivat syntyneet ensimmäiset schipperken pennut. ( Nykyään heidän perheessään on kaksi yhden kyseisen pentueen pennun lastenlasta, mutta se on sitten toinen tarina )

Syntyi siis neljä pientä pikimustaa, vantteraa ja ahnetta koirapoikaa, joita kutsuimme hetken aikaa Daltonin veljeksiksi. Nykyään kutsumme niitä Epuksi, Eetuksi, Ekuksi ja Elvikseksi.

Tässä Daltonit ovat sylissä odottamassa synnyinpesän siivoamista. Nuo kennelpoikani kädet olivat muuten ensimmäistä kertaa silloin kuvassa. Samat kädet löytyvät myös lukemattomien näiden poikien lasten ja lastenlasten kuvista, mutta sitä emme osanneet vielä silloin arvata.


Pojat kasvoivat ja perustimme Mökötuvan kennelin nettisivutkin, joiden kautta löytyikin neljä enemmän, kuin sopivaa perhettä pennuille. Kerron heistä kohta, mutta sitä ennen näytän teille kuvia heidän suvustaan, kun kerran sellaisia satuin arkistoista löytämään. :)

Tässä on pentujen äiti Kerttu ja minä. Kerttu sai minut nauramaan. Joka päivä.

 

Kerttu on ensimmäinen schipperke, jonka omistimme. Kerttu tuli meille ihan heräteostoksena. Emme olisi aamulla vielä arvanneet, että illalla meille tulisi koira, saatika schipperke, sillä toista porokoiraa olimme miettineet kaveriksi Näävelillemme, joka oli jäämässä yksinäiseksi koiraksi, koska saksanpaimenkoiramme Sisi oli todella sairas. Emmepä silloin arvanneet, millaiseen seikkailuun tämä saman tien sydämemme vienyt pikku nappisilmä meidät veisikään.

Tässä on vasemmalla Kertun isä Pistou ja oikealla Kertun äiti Diiva 

 

Diiva oli ainut pikkukoira belggarikennelissä ja isossa lapsiperheessä ja eli sen mukaisesti. Se siis johti oveluudellaan koko laumaa. Diiva oli valloittava persoona. Niin ahne, että ujuttautui belggaripentujen sekaan emojen tisseille ja niin vallaton, että tilaisuuden tullen juoksi pitkin kyliä, kun belggarit jäivät kiltisti tarhoihinsa.

Pistou oli ranskalainen herrasmies, joka eli kaupunkikoiran sivistynyttä elämää Lappeenrannassa. Pistou toki sopeutui suomalaiseen kulttuurin ja saunoi säännöllisesti, niin kuin täällä on tapana. Pistoulla oli oma pesuvati aina saunassa, mihin herran piti saada puhallella kuplia nenästään. Pistou on muuten periyttänyt näitä tapojaan monta sukupolvea eteenpäin... Kuinkahan monta? :D

Tässä on Daltoneitten isä E.T.


E.T. oli kiva harrastuskoira, mutta myös lutuisista lutuisin sylikoira. Koska Kerttu oli niin suuri, ajattelimme tasapainottaa Kertun kokoa astuttamalla sen E.T.llä, joka taas oli hyvin pieni. Tulokseksi saimme kaksi hyvin suurta pentua Elviksen ja Eetun ja keskikokoisen Ekun ja pienen pienen Epun, joka on aivan kuin isänsä kopio. :)

E.T:n vanhempia en tuntenut, mutta löysin niistä kuvat koneeltani. En yhtään tiedä kenen ottamia kuvat ovat ja toivon kovin, että he eivät suutu lainaamisesta. :o
Vasemmalla E.T:n isä Ruu ja oikealla emä FIN MVA Lady Day Du Domaine D'Elsinore.



No, pennut kasvoivat ja kehittyivät. Tässä eräänä hitaana iltapäivänä ottamani kuva, kun pennut olivat kaksiviikkoisia:

 
 

Noiden hetkien kauneuteen ei totu. Se lämpö, tuhina ja tuoksu. Siitä jää riippuvaiseksi. :)

Keväällä pojat täyttävätkin jo kolmetoista. Kyselin kuulumisia kaikilta ja sain myös uusia kuvia jo vanhoiksi äijiksi muuttuneista pojista.


ELVIS

Elvis oli se, jonka olisin itse valinnut tästä pentueesta harrastuskoiraksi. Se oli vahva ja päälle päsmäri jo pikkuisena pojan koltiaisena.



Elvis meni teini-ikäiselle urheilijatytölle, jolla oli muodostelmaluistelutausta ja aikomus harrastaa agilityä. He treenasivatkin viisivuotta ja kilpailivat myös.


Elvis kasvoi vähän suureksi ja joutui kilpailemaan medeihin, mutta se ei tainnut vauhtia haitata. Elvistä ei voinut muuten nuorena pitää edes parvekkeella turvallisuussyistä. Sen verran vauhdikkaasta kaverista oli kyse. Vauhdikkaasta ja iloisesta.


Olisin niin mielelläni käyttänyt Elvistä jalostukseen ja kerran yritimmekin, mutta liian ahtaan esinahan vuoksi homma ei toiminut ja Elvis jouduttiin kastroimaan.

Nykyään Elvis höseltää ja touhottaa edelleen. Vanhuuden oireita on, mutta pihalla meno ei ole hidastunut, vaikka ehkä pitäisi, sillä kaninpapanoita metsästäessä pappa välillä kompuroi. Lenkillä loppulenkkiä kohden vauhti vaan kiihtyy, kun Elvis muistaa kotona odottavat herkut. Herkuiksi tosi käy vaikka porkkanat, joita ukko rouskuttaa onnessaan suu auki. ( Myös muuten Eetu rakastaa kanin kakkaa ja porkkanoita... hassua :D ) Nivelrikkoa pojalla ei ole, mutta silmät ovat vähän sameammat kuin ennen. Iän tuoma kaihi ei onneksi ole paha, mutta hidastaa pitäisi vähän ymmärtää...


  Ja tässä tuorein kuva touhupapasta, mukaan pitäisi aina päästä:

 
 

EETU

Ja sitten oli pikkuinen Eetu.

Eetustakin kasvoi kooltaan melkein yhtä iso, kuin Elviksestä. Eetu oli pennusta pitäen rauhallisemman sorttinen ja siksi se valittiinkin perheeseen, josta siitä tuli 13-vuotiaan Reetan ensimmäinen oma koira.


Reetta opetti Eetulle hirmuisen määrän erilaisia temppuja ja jaksoi touhuta loputtomasti. Muisteltiin Reetan kanssa messengerissä vanhoja aikoja ja hän kertoi, että Eetu oli todella hartaasti toivottu. Vielä muutama vuosi Eetun tulon jälkeen, oli Reetta joskus sanonut Äidilleen: "En voi uskoa, että meillä todella on koira!"



Aika on kulkenut eteenpäin. Eetu asuu Reetan äidin kanssa vielä Reetan lapsuudenkodissa. Reetta on tietenkin jo aikuinen, mutta edelleen Eetu innostuu, kun Reetta tulee käymään. Edelleen Eetu haluaa juosta ympäri alakertaa ja edelleen Reetta juoksee Eetun mieliksi.


Edelleen Reetta tekee ukkelin kanssa samat vanhat temput ja häntä heiluu entiseen malliin.
Ikää ei muuten huomaa, mutta pidemmillä lenkeillä matkavauhti vähän hiipuu loppua kohden. Nuorena vaivannut epilepsia, saatiin ensin lääkkeillä pysymään poissa ja sitten -09 tehdyn kastroinnin jälkeen kohtaukset lakkasivat vähitellen kokonaan niin, että lääkityskin on purettu pois ja kaikki on nyt niin hyvin, kuin vanhalla koiralla vain olla saattaa.


Eetu oli ensimmäinen koira, jonka myin perheeseen noin nuoren ihmisen koiraksi vastoin kaikkia saamiani neuvoja, enkä ollut muuten väärässä. Päin vastoin. Teini on parasta, mitä koiralle voi sattua ja luullakseni aika usein myös koira on parasta, mitä teinin eteen voi sattua.


EPPU

Pienin kaikista oli Eppu!
Eppu oli viimeisenä ilman perhettä. Se oli kiltti, vähän arka ja jäi isompien sisarustensa jalkoihin mennen tullen ja olin hieman huolissani, mutta ihan turhaan. Herttaiselle Epulle nimittäin löytyi oikein sopiva koti nelilapsisesta perheestä Lohjalta.

 

Oikeassa ympäristössä Epusta tuli rohkea ja reipas schipperke-äijä.

 
 Ai niin ja  muistinko sanoa, että Epusta tuli myös oikein onnellinen. Ja tervekin se on ollut kuin pukki, niitä paria nuoruudessa koettua epityyppistä kohtausta lukuunottamatta.


Sitten meni vuosia ja Epun toimenkuva perhekoirana on muuttunut. Nykyään Eppu vahtii perheen isän tiluksia maalla. Ei siitä paljon ketään ohi kulje, mutta niistä harvoista ei yksikään jää taatusti ilmoittamatta.
 

EI TAATUSTI!


EKU

Ja sitten viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Eku.


Eku meni harrastuskoiraksi lapsettomaan perheeseen agilityn hieman aiemmin aloittaneelle Aijalle. Yritin kaupata Aijalle Elvistä, mutta Ekun nallemainen olemus vei voiton, eikä Aija ole valintaansa koskaan katunut. Tai ehkäpä joskus, sillä tämä suloisista suloisimmasta pennusta kasvoi sellainen naisten mies, että joskus kesken kolmosluokan agilityradan, herra on pysähtynyt jopa vilkuttelemaan naisille. Luit oikein; vilkuttelemaan! ( Ekun puolustuksesi täytyy sanoa, että vain ja ainoastaan schipperkenaisille... niin ja tietenkin muille erityisille jutuille kuten ruualle, emännälle ja lapsille ) Joillakin schipperkeillä nimittäin on perinnöllinen taipumus nousta takajaloilleen ja vilkuttaa etutassuillaan hauskaksi kokemilleen asioille ja sen taidon tämä naisten mies osaa. :D

 

Aija oli Ekua hakiessaan agilityn harrastelija, mutta 7 ykkösluokan radan, 9 kakkosluokan radan ja yli 160 Ekun kanssa juostun kolmosluokan startin jälkeen Aijaakin voi sanoa konkariksi. Ekusta tuli agilityvalio ja olisi siitä tullut hyppyvaliokin, ellei Aija olisi voittanut silloin kerran Ekua Ekun veljen pojan Lukan kanssa. Eku oli monet kerrat SM-juokkueessa ja palkintoja tuli useasti jopa piirinmestaruuksista. Monesti Eku sai vuoden agilityschipperken tittelin ja näyttelystäkin tuli serti ja varasertikin, mutta ei Aija niitä pidä Ekun saavutuksista tärkeimpänä, sillä kaikkein tärkein Ekun hommista on ollut tämä:


Eku opiskeli "isosiskonsa" Tintin opastuksella ensin mainioksi perhekoiraksi.

 
Ja lopulta suuren koiraperheen vankkumattomaksi pomoksi.

Ekun perheessä asustaa emännän, isännän ja kahden ihmislapsen lisäksi Ekun veli Hukka, Hukan poika Luka ja Hukan tytär Nemi ja yksi Kelpie niin ja muutama kani. Eku sai myös 10 pentua yhteensä kolmen eri emän kanssa ja näkyy siis monen Mökötupalaisen sukutaulussa.

 
Eku pitää itsensä kunnossa juoksemalla aamuin illoin metsässä nelisen kilometriä. Ekulla on lasten kasvatus- ja laumankaitsentatehtävä toistaiseksi niin pahasti kesken, että Eku ei "valitettavasti" ole kerinnyt vanhenemaan. Vielä 12,5 vuotiaana, äijä on ja käyttäytyy ja toimii niin, kuin olisi vielä parhaimmassa iässään. Go Eku go! :)


...........................................................
Lisäys tekstiin 18.11.2015
Enää ei tarvitse olla huolissaan;
Elvis näkee taas :D













2 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu. Hyvin tulee esille jokaisen pennun oma luonne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat jo pieninä ihan kuin kaalimaan kakarat... =)

      Poista