.

.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Schipperken pennut ulkoili ensimmäistä kertaa



Schipperken pennut ulkoilivat ensimmäisen kerran.
Laitan vähän osviittaa lapsosten luonteista mukaan.



Töpöllä ei ole vielä omaa perhettä.
Töpöä ei ulkoilma jännittänyt ollenkaan,
vaan poika alkoi heti tutkiskelemaan paikkoja. 

Töpö on helppo käsitellä ja erityisen kontaktinhaluinen.




Smaililla oli myös kiire ihmisen luokse, 
eikä sekään kauan miettinyt, ennen kuin uteliaisuus voitti.

Smaili on luonteeltaan varsinainen sylikissa koiraksi.




Lasselle kävi köpelösti ja se pyllähti lätäkköön 
vain muutaman minuutin ulkoiltuaan.
Se on nopeakinttuinen pikkumies ehkä, 
mutta ei kyllä mikään säikky;
se ei nimittäin ollut kylvystä moksiskaan.

Lasse on pentueen keskiverto. :)




Simo mietiskeli tovin, ennen kuin uteliaisuus voitti.
Simo aloitti ehkä varovaisesti, mutta ei mennyt kauan,
kun poika jo makaili sammaleella sammakkoasennossa ja söi havunneulasia.

Simo osaa rauhoittua hienosti syliin, 
mutta osaa se myös schipperkemäiseen tapaan hötkyilläkin.




Pientä Santtu-poikaa ei ulkoilu innostanut aluksi yhtään.
Santtu oli sittemmin kuitenkin hyvin kiinnostunut syömään mustikanvarpuja.
Santtu oli pennuista ainut, joka käytti nenäänsä tehokkaasti.
Se haisteli maata sieltä sun täältä pitkät tovit.
Santtu onkin se, joka ensimmäisenä aina herää ruuan tuoksuun.

Santtu on luonteeltaan touhukas, mutta herkkä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti